Main Menu

  • Uutiset
  • Historia
  • Keikat
  • Kuvat
  • Ääninäytteet
  • Ota yhteyttä
  • Linkit

Lomat on pidetty, mekastus jatkuu! PDF Tulosta Sähköposti
02.08.2010 11:31
Vandaalit lopettavat kesätaukonsa nousemalla lavalle Nummelassa lauantaina 7. elokuuta. Keikka on Tuusantien toritapahtumassa, ja Vandaalit valloittavat stagen kello 18.00. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kolttosia on luvassa myös Porissa perjantaina 13. elokuuta. Vandaalit esiintyvät tuolloin rock-klubi Montussa. Lämmittelyaktina ulvilalainen rampopunkryhmä The Tarjas. Pääsyliput 6 euroa kappale.

Lisää keikkoja on luvassa. Uutta infoa lähiaikoina.
 
La 13.3, Check Inn, päivälleen 30v myöhemmin.. PDF Tulosta Sähköposti
10.03.2010 17:51

13.3.1980 pidettiin Hyvinkään silloisella kauppaoppilaitoksella konsertti, jossa melskasivat punkkarit ja rokkarit, sekä lavalla että permannolla. Lavalla painoivat menemään Vandaalit ja BopCats. Siihen aikaan tämän kaltaisen häppeningin järjestäminen oli selkeästi suoranaista vaikeuksien kerjäämistä, koska Punk- ja Rockabilly -nuoriso eivät välttämättä välitä toisistaan.. Tai toistensa seurasta hirveästi innostuneet. Kaikki kuitenkin sujui silloin sillä kertaa hienosti, eikä ainakaan isompia turpakäräjiä, tai muutakaan propleemaa havaittu tässä illassa. Tänä päivänähän tilanne on onneksi aivan toinen, eikä sille ajalle tyypillisiä musiikillisia erimielisyyksiä enää esiinny nuorison parissa käytännössä ollenkaan.

 

Nyt siis tuona tulevana 13.3.2010 -iltana tuosta illasta rulee kuluneeksi tunnilleen 30 vuotta, eikä sitä siis kertakaikkiaan voinut jättää juhlistamatta. Vandaalit sekä BpCats nousevat Check Innin lavalle tasan 30v. kokeneempina, ja melkoisen monissa liemissä keitettynä, tai suorastaan lilluneina. Illassa lisäksi Hyvinkään oma legendaarinen Dj.Juhis pyörittelee tuon ajan musiikkia levyiltä. Eikä tässä vielä kaikki! ...sillä luvassa on "pienempiä" ja ehkä hieman "isompiakin" yllätyksiä "Special Acts" -nimen alla.

 

Liput 10€ sekä ennakkoon että ovelta. Ennakot myynnissä Check Innissä. Infotel. 0400 888494.

Viimeksi päivitetty 16.03.2010 17:10
 
Vandaalit punkjuhliin PDF Tulosta Sähköposti
11.01.2010 10:02

Vandaalit osallistuvat Elämä on punk - The Havana Bananas Party -tapahtumaan, joka järjestetään Tampereen Vastavirta-klubilla perjantaina 5.-6.3.
Bändin esiintymisvuoro on perjantai-iltana. Koltiaisia voi bongata juhlaväen joukosta myös lauantaina, ja yllätyksiäkin saattaa olla luvassa. Elämä on punk -tapahtumassa esiintyy kahden illan aikana 10 bändiä, ja lauantai-iltapäivän Bananas-soppa -lounaalla kuullaan lisäksi joitakin akustisia esityksiä.
Lisätietoja tapahtumasta: www.ramopunk.com
Liput ovat 9 euroa/ilta ja ennakkoslibareita myy Tiketti www.tiketti.fi
Viimevuotinen tapahtuma myytiin nopeasti loppuun, joten osta lippusi ajoissa!

 

Viimeksi päivitetty 11.01.2010 10:04
 
Lappenrannan keikka peruttu PDF Tulosta Sähköposti
09.01.2010 19:31
Vandaalien keikka Lappeenrannan Lucky Monkeysissa lauantaina 9.1 on peruuntunut sairastapauksen vuoksi. Ei mitään vakavaa, uusi yritys myöhemmin.
 
Imperiumi osoittaa hyvää makua PDF Tulosta Sähköposti
06.12.2009 14:04

Metallisivusto Imperiumi.net on edelleen haltioissaan Vandaalien paluusta.
Näin hehkuttaa kriitikko Mika Penttinen ja antaa Elävänä! -levylle 9 tähteä 10:stä:

"Vandaalit ei vuonna ’77 tapahtuneesta perustamisestaan huolimatta ehtinyt suomipunkin etulinjaan. Ensiälpeensä Namuja lapsille pääsi kauppoihin vasta keväällä 1980, jolloin suoraviivainen punk oli antanut suosiossa tilaa jo melodisemmalle uudelle aallolle. Debyytistä muodostui kuitenkin vuosien kuluessa kulttiklassikko, jonka varassa bändi tekee jo toista takaisintuloaan. Ensimmäinen yritys tapahtui 90-luvun alun vallinneen ramo-buumin aikana, jolloin Vandaalit saivat aikaan kaksi pitkäsoittoa. Hyvinkään nahkatakithan ovat aina olleet enemmän kuin osiensa summa ja soittajien myöhemmät projektit, kuten Sticky Fingers olleet enemmän ja vähemmän tuhoon tuomittuja

Vandaalit eivät, Älä pilaa nuoruuttasi –biisiä mukaillen, kuitenkaan tylsistyneet alle 50-vuotiaina, vaan aktivoituivat yllättäen viime vuonna ja keikkojakin on vyön alla jo toistakymmentä. Paluujulkaisuna toimii Hyvinkäällä viime keväänä purkitettu livetaltiointi, joka sisältää verevät versiot suomi(punk)rock-ikivihreistä, kuten Voima, Betonikolossit ja Älä pilaa nuoruuttasi. Viime vuosikymmenen toiselta kierrokselta Vandaalien repertuaariin jäi myös lukuisia helmiä, joista mainittakoon kipeähköt Muumiolaakson tarinoita, Nopee sekä Palava kaatumatautinen. Pieninä kauneusvirheinä kukkivat settilistan Monkees- ja Ramones –lainat, sillä vokalisti Häkli ei ole ihan omimmillaan vieraan ja varsinkaan vieraskielisen materiaalin kanssa. Ja olisihan sitä omaakin tuotantoa vielä riittänyt.

Punkbändien uudelleenlämmittelyt ovat lähes poikkeuksetta masentavaa kuultavaa, mutta Vandaalit tekevät asian toisin. Ryhmä selvästi nauttii taas yhdessä soittamisesta, eikä hommasta välity ollenkaan pelätty falskius. Bonuksena tarjottava uusi studioveto Sattuu ei ole myöskään mikään rimanalitus. Hurjassa iskussa oleva yhtye kannattaakin käydä tarkistamassa elävänä tilaisuuden tullen, sillä paluunsa kestosta ei voi olla varma."

Vandaalien alkuvuoden keikkoja lyödään pikkuhiljaa lukkoon.
Joulukuun ajan miehemme mustassa nahassa pitävät lähinnä luovaa taukoa. Perästä kuuluu.
 

 

Kuva: Jani "Hemmo" Kääriäinen 

 
Lisää artikkeleita...
  • Albumi ulkona, keikkailu jatkuu
  • Kukas se siinä?
  • Sattuu saa kehuja
  • Levynjulkaisukeikka Helsingissä tänään!
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 Seuraava > Loppuun >>

Sivu 1 / 6

Vandaalit.com, Powered by Joomla! and designed by SiteGround web hosting

Valid XHTML and CSS.